Tämä kahvila on samalla leipomon myymälä ja tarjonta on sen mukaista: Leipiä on kymmenen erilaista ja pullaa, leivoksia, piirakoita, munkkeja... Kaikkea mitä ikinä voi kuvitella tahtovansa. Päätöksenteko ei sitten aina olekaan helppoa.

Mummo tulee sisään kahvilaan ja ohittaa sujuvasti jonossa seisovat kaksi työmiestä. Työmiehet katsovat toisiaan hieman hämmentyneinä, mutta onneksi rouva, joka palvelee asiakkaita, on heistä kyllä tietoinen ja nyökkää heille. Rouva sanoo mummolle, joka on juuri avaamassa suutaan, "anteeksi, palvelen näitä herroja vielä, hetki vaan". Mummo vilkaisee työhaalareihin pukeutuneita miehiä ja tuhahtaa, ihan ääneen, kuten monella mummolla on tapana: "Vai herroja!" ja kääntää nenäänsä nostaen heille selkänsä. Miehet saavat kahvinsa ja munkkinsa ja poistuvat pöytään.

"No niin, mitä teille saisi olla" kysyy rouva mummolta. "No osaatte sentään teititellä" puuskahtaa mummo (rouva ei vastaa, hymyilee vaan), "minä tarvitsen leipää, ruisleipää" "Meillä on täällä neljää erilaista ruisleipää, tässä tällainen perinteinen limppu ja.." "Miten niin perinteinen?" keskeyttää mummo. "Se on valmistettu ilman hiivaa, juuritaikinasta." vastaa rouva. Kun mummo ei sano mitään, hän jatkaa "ja sitten on reikäleipää, se on myös kokonaan ruista ja vielä on tuollainen palaleipä, siinä on..." Rouva esittelee kaikki ruisleivät ja mummo tuijottaa tuimana leipähyllyä. "En tiedä. Jos minä sittenkin vaaleaa leipää." Rouva esittelee kaikki vaaleat leivät. Siinä vaiheessa kahvilaan saapuu lisää ihmisiä ja alkaa muodostua jono. Mummo ei saa tehtyä päätöstä, vaan kysyy "Jos sittenkin sämpylöitä, onko teillä sämpylöitä" ja rouva vilkaisee anteeksipyytäen jonoa ja sanoo, "voisinko palvella hetken noita muita asiakkaita, jos rouva tahtoo miettiä vielä" "niin, mutta nyt on minun vuoroni!" sanoo mummo. Kahvilan rouva ei tiedä miten olisi, mutta ne asiakkaat jotka ovat jo talossa tuttuja, ottavat kahvia ja jättävät tasarahan tiskille ja jono vähän lyhenee. Mummo jatkaa kyselyä, siirtyy pullatiskin kohdalle ja osoittelee sieltä "paljonko tuo maksaa" "no, entäs tuo". Jonossa olevat asiakkaat alkavat laskea kolikoitaan löytääkseen tasarahan ja seuraavat jo kahvia ottaneiden esimerkkiä. Kahvilan rouva nyökkäilee ja kiittelee anteeksipyytävän näköisenä. Hänen ahdistuksensa on silminnähtävää ja asiakkaiden käy häntä jo sääliksi.

Kun mummo on lopulta selvittänyt jokseenkin kaiken, mitä tiskissä on, hän sanoo "En minä nyt kyllä tiedä..." ja kahvilan rouva sanoo "tässä on vielä näitä eilisiä pullia, joista on paistettu korppuja. Tämä pussi maksaa kaksi euroa". Mummon silmät kirkastuvat "no jos minä sitten niitä korppuja". Rouva huokaisee helpotuksesta ja ottaa pussin ja vie sen kassalle ja mummo tulee perässä. Mummo kaivaa laukustaan kukkaron ja alkaa laskea kolikoita. Se ei käy ihan äkkiä ja mummon takana alkaa olla jo uusi jononpoikanen. Mummo laskee ja lopulta jonosta kuuluu "hanki säästöpossu". Mummo kääntyy ympäri kuin salama ja antaa tulla 'mitä-kuuluu-ja-kuka-käskee" ja mies, joka oli tämän aiheuttanut yrittää ensin hymyillä, mutta lopulta piiloutuu edellään seisovan naisen selän taa ja toivoo vain, että mummo lopettaisi huutamisen. Mummo lopettaakin, kunhan on asiansa sanonut, siinä tuli käsiteltyä ainakin sota ja kuusi lasta ja kuollut mies. Sitten mummo kääntyy takaisin kassan suuntaan, laskee valmiiksi keskeytyneen kolikkokasansa ja ottaa pullapussinsa. Loppukaneetiksi, kun kahvilan rouva on sanonut "kiitos ja hyvää päivän jatkoa", mummo sanoo "onpas tämä kummallinen myymälä" ja poistuu selkä suorana ja nokka kohti taivasta.