Lotta juoksi ratikan perässä ja säntäsi ovesta sisään puuskuttaen. Hän ei yleensä juossut ratikan takia, sillä se oli oikeasti melko turhaa, kun ratikoita kulkee niin paljon, mutta nyt hänellä oli todellakin tulenpalava kiire. Oli ehdittävä lentokoneeseen, sitä ennen pakattavakin jotain mukaan ja vietävä kissa mummolaan. Harvoin näin pikaista toimeksiantoa tuli, eikä hänen olisi ollut pakko sitä vastaanottaa, mutta... Hän mietti istuessaan ratikassa, kuka voi vastustaa tehtävää Lontoossa.

Kotona Lotta pakkasi ensin kameransa, niin vanhan Nikoninsa, kuin pari uudempaa digikameraakin. Hän tiesi, että Nikon olisi tehtävän kannalta turha, mutta hän toivoi, että ehtisi ottaa vähän kuvia myös omaa tulevaa näyttelyään varten. Ne kuvat piti saada ottaa ihan oikealle filmille ja kehittää itse, että niistä saisi juuri oikeanlaisia. Kameroiden jälkeen hän paiskasi reppuun vaihtovaatteet ja muut perustarvikkeet, välittämättä sen kummemmin mitä reppuun päätyi. Punnan kurssi oli edullinen ja jos jotain jäi, sen saisi Lontoosta selvästi halvemmalla kuin Helsingistä. Olisikin ihanaa jos ehtisi vähän ostoksillekin. 'No, senhän näkee sitten' hän totesi ääneen Oskarille, kissalleen, joka tuijotti pakkaamistouhuja selvästi paheksuvan näköisenä. Kissa tiesi joutuvansa tuollaisten puuhien perään kuljetuskoriin, jota se inhosi. Tietenkin kissan olisi pitänyt tietää myös se, että sitten pääsee mummolaan ja mummolaa Osku rakasti. Kuljetuskori tosin vei joskus myös eläinlääkäriin, joten ehkä kissa ei ollut varma päämäärästä ja siksi tuijotti niin kiukkuisesti kuin teki. Lotta silitti Oskua ja sanoi 'mummolaan, kattiseni, mummolaan', mutta kissa ei tainnut vielä uskoa, kun tuhahti vain ja hyppäsi sängyn alle piiloon.

Lotta laittoi kaiken kuntoon ja kengätkin jalkaan ja haki viimeiseksi kuljetuskorin. Oskari katsoi sängyn alta eikä aikonut liikahtaakaan. Mutta Lotta osasi toki vetää oikeasta narusta ja istui lattialle kädessään kissannameja, joita Oskari ei voinut lopulta vastustaa. Kun Lotta samalla vakuutti ja höpötti 'mummolaan, mummolaan', niin kissa antoi periksi ja asteli koriin, ylpeästi kuin kissa.

Taas ratikkaan ja mummolan suuntaan Pikku Huopalahteen. Matkalla hän soitti mummolle, vaikka tiesi, ettei se välttämätöntä ollut, hänellä oli avain mummon asuntoon ja pysyvä sopimus kissan hoidosta mummon kanssa. Mutta soitti silti, vaikka vain saadakseen sanoa ääneen pääsevänsä Lontooseen ja vieläpä palkalliselle tehtävälle.

"Moi Lotta" kuuluu puhelimesta. "Moi mummo! Ootko kotona?" "Olen" vastaa mummo ja Lotta kertoo pikaisesti tulevansa sinne Oskun kanssa ja kertoo pääkohdat lähdöstään. "Tervetuloa" sanoo mummo ja lopettaa puhelun. Mummo ei pidä puhelimessa puhumisesta, mutta puhuu mielellään ja paljon, kun pääsee kasvotusten. Mutta Lotta ei voi nyt viipyä kauaa, koska pitää ehtiä koneeseen ja siksi hän tahtoi kertoa edes osan asiasta jo matkalla.

Kun kissa on viety mummolle ja mummo on vihdoin päästänyt Lotan matkaan, varoitusten kera, kuten aina, Lotta istuu taas matkalla. Tällä kertaa lentokentälle menevässä bussissa ja hänestä tuntuu, kuin ensimmäisen kerran sitten sen puhelun, hänellä on aikaa hengittää kunnolla. Bussin ikkunasta näkyy vielä sateinen Helsinki ja Lotta miettii, että Lontoossa on tuskin sen valoisampaa tai kuivempaa. Se on valokuvien kannalta kaksipiippuinen juttu, mutta koska kuvausaiheena on kansainvälinen ulkoministeritapaaminen, suurin osa kuvista otettaisiin joka tapauksessa sisätiloissa, niin ei sillä sitten niin suurta merkitystä olisi.

Oli melkoinen tuuri Lotalle, että valokuvaaja, jonka sille matkalle oli pitänyt lähteä, oli katkaissut koipensa Rukan kevätrinteillä ja Lotta oli saanut tilaisuuden. Koska Lotalla ei ollut kuin freelancer-sopimus kyseisen kustannusyhtiön kanssa, hän harvoin pääsi mihinkään näin suuriin tapahtumiin. 'Ihanaa' hän ajatteli, 'Lontoo ja kunnon homma. Tämän kun teen hyvin, siitä on varmasti hyötyä myöhemminkin. Eikä oo yhtään pahaksi budjetille' hän virnistää ajatuksen päätteeksi.