Oli synkkä ja myrskyinen yö. No oli ihan oikeasti kammottava jäinen räntäsade, sellainen joka tulee vaakasuorassa ja tarttuu joka paikkaan ja jäätyy kiinni siihen mihin osuu. Ihan yö ei ollut, mutta kun oli pimeä vuodenaika, niin tuntui siltä.

Olin siihen aikaan töissä eräällä huoltoasemalla, keskellä ei-mitään, valtatien varressa. Huoltoasemalla oli tosiaan jopa huoltoa, mutta myöhemmin iltaisin auki oli vain bensanmyynti ja baari. Siis kahvila. Mutta silloin huoltoasemilla oli vain 'baareja'. Meitä työskenteli siellä pieni porukka nuoria ihmisiä, omistajapariskuntakin oli yhtä nuorta ja teimme vuoroja ristiin baarissa ja bensapuolella.

Iltavuorossa oli aina vain kaksi henkeä ja sinä iltana Jarno oli tahtonut tehdä baarinpuolen vuoron joten minä otin suosiolla bensapuolen vuoron. Pihaan ajoi mies hienolla autolla, saattoi olla bemari, mutta saattoi se olla vaikkapa volvokin (ei voi muistaa, siitä on niin kauan). Mies tulee sisään huoltamon puolen ovesta ja pysähtyy oven lähistöllä olevan telineen luo. Telineessä on pyyhkijän sulkia. Mies pyörittää telinettä ja naamasta näkee, ettei sillä oo aavistustakaan mitä se etsii.

"Iltaa, miten voisin auttaa?" kysyn minä. Mies katsoo minua vakavasti hämmentyneenä ja kysyy sitten hyvin hämmästyneellä äänellä "Eikö täällä ole ketään miestä paikalla?"

Sekunnin sadasosan mielessä kävi, että miksi ihmeessä se tollasta kyselee, onko se joku rosmo ja ryöväri, mutta sitten minulla välähti. Vastasin "on tuolla keittiössä yksi mies, se valmistelee huomista lounasta. Käynkö hakemassa?" Mies katsoo minua pitkään sanomatta mitään, mutta kun pakko on jotain sanoa, saa vihdoin suustaan: "Niinkun tuota, nuo pyyhkijän sulat varmaankin pitäisi vaihtaa, kun..." selvästi tarkoittaen, että 'mitenkähän tässä nyt käy, kun ei täällä ole yhtään oikeaa miestä paikalla'. Minä vastaan "Niin, tällä kelillä tarvitaan kyllä kunnolliset sulat, eihän siellä muuten näe mitään. Mennään katsomaan." Otan naulasta takin, kiskon sen päälleni ja nappaan tiskiltä rasiasta muutaman sulkapyyhkeen ja kävelen ovesta ulos. Mies katsoo minua vinosti, kertoen ilmeellään, että 'et kai sinä nyt siitä voi mitään ymmärtää' mutta tulee sitten perääni, kun ei muutakaan voi.

Tarkastan sulat, rapistelen kaiken jäätyneen rännän ja irrottelen jääkokkareet ja totean itsekseni, että niissä ei ole mitään vikaa, pelkästään likaiset. Pyyhin siis sulat vielä sulkapyyhkeellä ja sanon miehelle "menes nyt kokeilemaan". Mies ei edelleenkään saa sanaa suustaan vaan menee autoon, laittaa virran päälle ja pyyhkijät. Ikkuna kirkastuu ja sulat pyyhkivät jättämättä raitaakaan. Mies tuijottaa minua kuin sika uutta kuuta ja minä kysyn "saisiko olla vielä muuta" ja mies vastaa "ei, ei niitä sitten varmaan uusia..." Minä työnnän herran kouraan muutaman sulkapyyhkeen ja sanon vielä "kannattaa silloin tällöin pyyhkiä lika pois, niin kestävät sitten kauemmin. Hyvää matkaa" ja lähden kävelemään kohti ovea. Mies katsoo minua, ei sano mitään ja minä käännyn pois. Hän käynnistää autonsa ja lähtee, mutta älyää sitten kuitenkin huikata ikkunasta "kiitos" ennen kuin ajaa pihasta ulos.

Joskus vuosia myöhemmin telkkarissa pyöri mainos, missä mainostettiin leasing-autoja ja siinä autoilija kyselee tyhmiä. Kun mies on palveltu, tyttö baarista huomauttaa asiakkaan tietämättömyydestä ja silloin huoltoaseman setä vastaa tytölle "ei sen tartte tietää, sillä on senjasen leasing-sopimus". Silloin minä vasta ymmärsin, miksei se minun asiakkaani osannut toimia. Mutta toivottavasti se ei enää toiste erehtynyt kysymään, että löytyykö talosta miestä!