Mies kulkee kadulla matkalaukun kanssa ja näyttää hämmentyneeltä. Vastaan tulee keski-ikäinen naisihminen ja mies selvästi rykäisee ja päättää (vihdoin) kysyä tietä.

- Anteeksi rouva, mutta voisittekohan neuvoa...

- Minä en ole rouva.

- Niinkö? Anteeksi, neiti, voisitteko neuvoa minulle tien rautatieasemalle?

- Juu, voisin. Mutta miksi te haluatte mennä? Ettekö te viihdy tässä kaupungissa? Miksi te menette pois? Minne te olette menossa?

- Niin, siis, hmm... minä olin vain käymässä, kotiinhan minä.

- No millä te tänne olette tullut, kun ette junalle osaa? Eikä sitäpaitsi junalla kannata matkustaa, kun ei ne kulje kuitenkaan tai jos kulkeekin, niin ei ainakaan ajallaan. Menkää linja-autolla. Linja-autoasema on ...

- Anteeksi neiti, mutta kun minun nyt tosiaan pitää löytää se juna-asema. Ehkäpä minä...

- Älkää menkö! Kyllä minä neuvon!

Mutta mies poistuu hätäisin askelin ja katselee vähän säikähtäneenä ympärilleen. Nyt hän ei enää uskalla kysyä neuvoa keltään, se on varma. Onneksi mies kääntyy seuraavasta kadunkulmasta - tietämättään - asemalle päin. Jos hän vain uskaltaa kävellä seuraavaan kulmaan saakka, hän näkee aseman väkisinkin. Jään odottamaan omalle kulmalleni ja lupaan itselleni, että pelastan hänet, jos hän kääntyy vielä takaisin, mutta ei häntä enää näy. Asema - ja pelastus - siis löytyi. Se mies ei äkkiä tule takaisin tänne!