Yleensä herään - tai ainakin nousen ylös - yhdeksän maissa. Jos aurinko paistaa, avaan ikkunani ja asetun aamuaurinkoon lukemaan päivän lehden. (Toistaiseksi minulla on ollut varaa sanomalehteen, toivottavasti tilanne säilyy.) Aamukahvi, tupakka ja lehti. Kun lehti on luettu, otan toisenkin kupillisen kahvia ja toisen tupakan ja asetun ikkunaani seuraamaan kadun aamutoimia.

Tänään kadun toisella puolella olevaan valokuvausalan liikkeeseen saapui ensin mieshenkilö. Keski-ikäinen, siististi pukeutunut mies. Hän tuli hetken sisällä oltuaan takaisin ovelle, pönkitti oven auki ja lakaisi oven edessä olevan matalan kivirappusen. Irrotti oven hakasesta, palasi sisälle ja taas kului hetki.

Liikkeen ovelle saapui nuori nainen. Kauniisti pukeutunut mustaan ja turkoosiin, kaunis siisti pitkätukkainen nainen. Nainen huomasi ovenkahvan ja oven lasin väliin siististi taitellun pahvimukin ja hänen ilmeensä vääntyi osoittamaan vastenmielisyyttä. Hän tarttui pahvimukiin kahdella sormella, kuin se olisi ollut jotain mitä nousee viemäreistä kauhuelokuvassa. Saatoin nähdä puistatuksen hänen kehossaan, kun hän pudotti mukin mahdollisimman nopeasti sormistaan. Valkoinen pahvimuki putosi kivirapulle, jonka mies oli juuri lakaissut ja tyttö potkaisi sen siitä jalkakäytävälle. Tyttö meni sisälle myymälään pyyhkien toista kättään turkoosin tunikansa helmaan.

Jälleen kului hetki. Aiemmin tapaamamme herra avasi taas myymälän oven, pönkitti sen jälleen auki ja otti jostain takaansa tarjottimen. Tarjottimella oli vettä, jonka hän kaatoi kivirappuselle. Hän laittoi tarjottimen pois, otti taas takaansa jotain: Lastan, jolla hän lakaisi veden portaalta jalkakäytävälle. Sitten mies astui itse jalkakäytävälle, tarkasti kättensä jäljet ja huomasi pahvisen kahvimukin jalkakäytävällä. Mies antoi kädessään olevalla lastalla vauhtia pahvimukille, joka lennähti jalkakäytävän reunan yli ajoradan puolelle. Mies nyökkäsi mukille ja meni takaisin myymälään.

Valkoinen pahvimuki muki jäi odottamaan seuraavaa siirtoa.