Useimmiten aamulla kadun parkkipaikat ovat tyhjiä. Lappuliisa saapuu kuitenkin joka aamu, ja joinain aamuina hän tekee selvästi päivän tilin.

Hän kulkee tummanpunaisissa vaatteissaan rauhallisesti kuin hänellä olisi kaikki maailman aika, hän kiertelee autoja, kurkistaa jonkun auton ikkunasta parkkilappua, tutkii sen tarkkaan. Kun vihdoin käy niin, että autoa pitää / voi / saa sakottaa, voin nähdä, kuinka hymy, jota hän yrittää peitellä, näkyy suupielissä ja silmänurkissa hänen kirjoittaessaan sakkolappua. Kun lappu on valmis, hän työntää sen tuulilasinpyyhkijän alle ja aivan kuin hänen olisi pakko saada purkaa ilo, jota hän ei voi hymyllään osoittaa, hän nostaa pyyhkijää ihan vain pikkuisen ja päästää sen sitten napsahtaen takaisin lapun päälle ja jatkaa sitten matkaansa.