Aleksi katsoo ystäväänsä ja hänen mieleensä tulee, ettei hän ole koskaan ajatellut Markin ikää. Markin käytös ja puheet ja ajatukset ovat iättömiä tai jopa nuoria. Mutta nyt hänen kasvonsa ovat vanhan miehen kasvot, hänen hiuksissaan on paljon hopeaa ja hänen kätensä, joita hän nyt puristelee, ovat vanhan miehen kädet. ”Kerro” , hän yllyttää Markia, joka vastaa vihdoin ”Olen saanut tappouhkauksen. Onhan niitä tietenkin ennenkin ollut, mutta tämä vaikuttaa jotenkin erityisen uhkaavalta. Ja pahinta on se, että se oli lähetetty Lisan sähköpostiin.” ”Lisan” ynähtää Aleksi epäuskoisena, mutta Mark ei kuule häntä. ”Tiedustelupalvelu on saanut selville, että sähköposti on lähetetty Lontoosta, mikä ei sinänsä tietenkään tarkoita ehkä mitään, mutta Lisan mielestä se tuntui siltä, että uhka on liian lähellä.” ”Niin, varmasti” sanoo Aleksi, ”olen pahoillani. Mutta voinko auttaa jotenkin?” ”Voit”, vastaa Mark ”Se juhlagaala, joka on järjestetty huomenillaksi, kokouksen kunniaksi. Minä olen siellä puhujana ja isäntänä, joten Lisa joutuu olemaan paljon yksin. Totta kai talo on täynnä vartijoita ja turvamiehiä, ja tietenkin muita vieraita, mutta siitä huolimatta pyydän, että olisit Lisan avecina” ”Totta kai! huudahtaa Aleksi ”ja teen sen mielelläni.” ”Hyvä on. Kiitos, Aleksi. Järjestän, että auto noutaa ensin sinut ja sitten noudatte Lisan, jos sopii?” ”Sopii. Tee vain siten, kuin katsot viisaimmaksi, ei minulla ole mitään muita suunnitelmia.” Mark näyttää tyytyväiseltä, joskaan ei yhtään vähemmän huolestuneelta, joten Aleksi kysyy ”entä sinä? Miten sinä liikut ja kuka on sinun kanssasi?” ”Joukko turvamiehiä, kaikki on kyllä järjestetty ja huolehdittu.” ”Hyvä on sitten.”

 

Mark Webber rauhoittuu hieman ja alkaa puhua muista asioista. He keskustelevat jonkin aikaa toimenpide-ehdotuksesta ja työryhmästä ja nauttivat vielä kahvit ja konjakit. Kun Aleksi huomaa Markin nielaisevan haukotuksen, hän vilkaisee kelloaan ja ilmoittaa, että on aika lähteä nukkumaan ”huomenna on pitkä päivä edessä”. ”Se on totta” vastaa Mark ja saattaa ystävänsä eteiseen. Hän painaa eteisessä olevaa painiketta ja muutamassa sekunnissa hänen autonkuljettajansa seisoo heidän vieressään. ”Alex,” sanoo Mark ”vietkö Aleksin hotelliinsa. Sitten pääset itsekin nukkumaan” ”Yes, Sir” sanoo kuljettaja Alex, koskettaa sormillaan kuljettajanlakkinsa lippaa ja sanoo ”haen auton, olen minuutin kuluttua oven edessä”. Mark kiittää vierastaan käynnistä ja tulevasta palveluksesta, mutta Aleksi sanoo, ettei se ole mitään, vaan on hänelle kunnia saada olla Lisan avecina. Mark Webber taputtaa Aleksia olalle ja he toivottavat toisilleen hyvää yötä.

 

Aleksi onnistuu pidättelemään haukotusta autoon asti, mutta kun sekä auton ovi, että talon ovi on kiinni hän antaa haukotukselleen luvan. Alex vilkaisee häntä peilistä ja sanoo ”hotellille on ainakin kahdenkymmenen minuutin matka, jos haluatte torkahtaa” mutta Aleksi vastaa ”kiitos, mutta taitaa olla viisainta, että sitä juuri en tee, jos aion nukkua vielä perilläkin” ja hymyilee kuljettajalle kiitokseksi. Alex nyökkää ja avaa radion. He kuuntelevat kumpikin radiota kunnes Alex yhtäkkiä pienentää radion ääntä ja sanoo ”Anteeksi, sir, mutta…” ”Niin?” ”En haluaisi hätiköidä, mutta olen varma, että meitä seuraa joku” ”Niinkö?” kysyy Aleksi hämmästyneenä. Ja ajattelee ’no tämähän nyt on kuin elokuvissa!’ Mutta ääneen hän kysyy ”minkälainen auto?” ”Punainen Morris Mini” vastaa Alex. ”No… En tunne ketään, jolla on sellainen, eli kukaan tuttu se ei luultavasti ole. Mutta ehkä se on vain joku lehtimies. Huominen kokous on kerännyt niitä varmasti melkoisen määrän Lontooseen. Älä välitä siitä, ellei se jostain syystä ala tunkea liian lähelle” sanoo Aleksi. He ajavat hotellille ilman välikohtauksia ja Aleksi kiittää kaimaansa kyydistä. Alex koskettaa taas lakkinsa lippaa ja vastaa ”Good night, Sir” ja odottaa auton vieressä, kunnes Aleksi on päässyt sisään hotellin ovesta. Hän tervehtii vielä hotellin portieeria ja katselee sitten ympärilleen, mutta punaista Miniä ei enää näy.

 

                      ***

 

Samaan aikaan Helsingissä Erik Winston kävelee edestakaisin hotelli Vaakunan huoneen numero 408 pienen eteisen ja ikkunan vieressä olevan kirjoituspöydän väliä puhelin korvallaan ja mutisee kirosanoja. Hän on tullut Helsinkiin nimenomaan Aleksi Kannon takia ja saanut vasta perillä tietää, että tämä onkin jo Lontoossa. Nyt hän yrittää saada itselleen paikkaa aamulennolle Lontooseen. ’Kaikki on niin hiton hankalaa ja kuka sen mokasi! Kun saan kiinni syyllisen…’ hän puhkuu ajatuksissaan, vaikka tietää, ettei voi asialle enää mitään. Hän kävelee tuota kolmen askelen mittaista rataansa rauhoittuakseen, sillä hän tietää, että rauhoituttava on. Tehtävän kannalta on tärkeää pysyä koko ajan rauhallisena. Joskin juuri nyt, juuri tällä hetkellä, millään tuollaisella ei ole merkitystä, koska Aleksi Kanto on Lontoossa ja hän Helsingissä.