Hotellihuoneessaan Aleksi miettii edelleen Mark Webberin kertomaa asiaa. Aleksi makaa selällään leveässä sängyssä, kädet pään alla, täysissä pukeissa, sillä hän ei osannut asettua nukkumaan, ennen kuin oli jäsentänyt kaiken saamansa tiedon omassa päässään. Niin hän teki aina, joka ilta. Päivän asiat ja tapahtumat piti käydä läpi, silloin hän pystyi nukkumaan hyvin ja aloittamaan seuraavan aamun taas yhtä tehokkaana kun aina. Aleksi mietti, että Mark oli suhtautunut suorastaan yllättävän vakavasti saamaansa tappouhkaukseen. Hän oli selittänyt asennettaan sillä, että viesti oli tullut Lisalle, eikä hänelle itselleen, mutta jotenkin Aleksista tuntui, että se ei ollut riittävä syy. ’Miksi Mark suhtautui asiaan noin?’ Aleksi pohti ’minä luulen, että Mark tietää asiasta enemmän kuin kertoi minulle.’ Aleksin ajatukset kiertyvät asian ympärille. Miksei Webber kertonut kaikkea? Mitä muuta hän tiesi? Miksi Lisaa oikeastaan piti suojella, vaikka tappouhkaus oli koskenut Markia? Oliko tappouhkauksessa ollut joku vaatimus, jonka piti toteutua, ’tai muuten…’ vai miksi ihmeessä Mark ei kertonut enempää? Miksi hän pyysi minua Lisan aveciksi? Siksi, kuin sanoikin, vai oliko ehkä joku muukin syy? Jonkin ajan kuluttua Aleksi toteaa, että tätä asiaa ei saanut ajattelemalla järjestykseen, koko ajan muodostui vain uusia kysymyksiä ja nousee ylös vuoteelta.

 

Hän kävelee huoneensa ikkunan luo ja avaa verhot, jotka huonepalvelija on tiukasti sulkenut, sillä hän tahtoo nähdä kaupungin valot. Hän katselee ikkunasta avautuvaa maisemaa, joka ei ole tällä kertaa suuren suuri, sillä hänen huoneensa on vain toisessa kerroksessa. Katse ajautuu siksi pian kadulle ja siellä olevaan elämään. Kadulla näkyy kulkevan nainen, poltellen tupakkaa. Tupakan hehku näkyy kirkkaana pisteenä tummassa yössä, mutta kun nainen on katuvalon alla, Aleksi näkee tämän hyvin. Nainen on kaunis. Hän kulkee, kuin ei olisi menossa minnekään ja yhtäkkiä nostaa katseensa ja katsoo suoraan Aleksin ikkunaan. Aleksi hätkähtää, mutta niin hätkähtää nainenkin, joka astuu äkkiä muutaman askeleen taaksepäin, jääden silloin syvään mustaan varjoon, eikä Aleksi enää voi nähdä häntä. Aleksi astuu myös sisemmälle huoneeseen ja sekunnin mietittyään käy sammuttamassa huoneensa valot. Hän siirtyy uudelleen lähemmäs ikkunaa, mutta ei ihan viereen, vain siten, että hän voi nähdä ikkunasta ulos ilman, että häntä itseään huomataan ulkopäin.

Aleksi saa seistä siinä kauan, ennen kuin hän näkee naisen vihdoin siirtyvän varjosta jälleen valoon. Nainen liikkuu varoen, kuin eläin, ja tarkkailee samalla Aleksin ikkunaa. Ja Aleksi katsoo, kuinka nainen varovasti siirtyy punaisen Minin kohdalle. Mini on parkkeerattu hotellin pääovea vastapäätä olevalle pienelle parkkialueelle nokka kohti hotellia. ’Ehkä siksi se jäi minulta huomaamatta’ ajattelee Aleksi, kun nainen katoaa autoon ja lähtee liikkeelle.

 

’Miksi?’ ajattelee Aleksi. ’Miksi tuo nainen tarkkaili minua? Varjosti? Eikö Alex sanonut, että meitä seurasi punainen Mini. Alex taisi sanoa kyllä Morris Mini ja tämä oli uusi ’Mini One’, mutta ehkä se silti oli sama. Ehkä Alex vain vanhasta muistista käytti samaa merkkisanaa kuin vanhoilla mineillä. Aika outo sattuma, jos minua seurailee kaksi punaista miniä.’ Aleksi jää vielä joksikin aikaa seuraamaan ikkunasta avautuvaa näkymää, mutta Mini ei palaa, eikä nainenkaan. Aleksi luovuttaa ja päättä mennä nukkumaan.

 

Samassa hotellihuoneen puhelin pirahtaa. ’Mitä ihmettä’ ajattelee Aleksi ja vastaa puhelimeen. ”Yes?” ”I’m sorry if I waked you up” sanoo ääni puhelimessa. Aleksi vastaa olleensa hereillä ja kysyy kuka soittaa. Mies vastaa anteeksipyydellen olevansa vastaanoton yöpäällikkö ja kertoo soittaneensa siksi, että heille oli tullut outo kysely herra Kannosta. Aleksi hämmästyy, mutta sanoo vain kysyvällä äänellä taas ”yes?” ja mies jatkaa puhettaan. Hotellissa asuu usein arvovieraita ja he ovat hyvin tarkkoja siitä mitä tietoja annetaan kyselijöille, eli juuri mitään tietoja ei anneta puhelimitse. Hetki aiemmin hotelliin oli soittanut mieshenkilö ja kysynyt, että asuuko Kanto hotellissa. Kun soittajalle oli ilmoitettu, että heiltä ei ilmoiteta koskaan tällaisiin kyselyihin, että asuu tai ei asu, mies oli väittänyt olevansa Aleksi Kannon veli ja selittänyt hukanneensa Aleksin puhelinnumeron. Aleksi hämmästyy yhä enemmän tätä kuunnellessaan ja sanoo yöpäällikölle, ettei hänellä ole veljeä. Yöpäällikkö vastaa tietävänsä, että heillä on tapana tietää tärkeimmät asiat arvovieraistaan juuri tällaisten tilanteisen varalta, sillä he ovat luvanneet, etteivät lehtimiehet tai paparazzit tai muut vastaavat milloinkaan saa heiltä tietoja arvovieraista. Mies halusi vain ilmoittaa tämän Aleksille, että tämä tietäisi kyselystä. Aleksi kiittää soittajaa tiedoista ja päättää muistaa vastaanoton henkilökuntaa aamulla kunnon tipillä.

 

Aleksin yöunet on menetetty. Hän makaa taas vuoteellaan, tällä kertaa vähemmissä vaatteissa, mutta yhtä hereillä kuin aiemmin ja pohtii kaikkea tapahtunutta. Mutta jossain vaiheessa väsymys voittaa ja Aleksi vaipuu levottomaan unientäyteiseen uneen.