Päivä kului kuvatessa iltapäivään. Jussi ja Lotta kävivät vuorotellen pikaisesti lounaalla, tai, Lotta oli nopea, Jussi ei niinkään. Ja vaikutti siltä, että Jussi oli nauttinut lounaansa pubissa, eikä ollut nauttinut pelkästään ruokaa. Lotta ei kuitenkaan asiaan sen kummemmin reagoinut, mitäpä se häntä liikutti.
 
Haastattelu Aleksi Kannon kanssa oli sovittu pidettäväksi yhdessä Westwood Manorin ylemmän kerroksen pienistä kokoushuoneista ja Lotta ja Jussi kiipesivät ajoissa kartanon suuria portaita pitkin ylöspäin. Aleksi Kanto saavutti heidät portaissa ja tervehti iloisesti. Hän oli tavannut Jussin aiemminkin ja suhtautui tähän ystävällisesti. Ehkä syy oli se, että Jussilla ei ollut tapana kirjoittaa haastatteluissaan turhia spekulaatioita eikä vääristellä haastateltaviensa sanoja. Siten sai paremmin haastatteluja, oli hänen mielipiteensä.
 
Tällä kertaa Jussi kyllä, Lotan mielestä, kyseli omituisia asioita. Kuten ’oletko koskaan saanut uhkaavia viestejä tai puheluja’ ja ’onko henkeäsi uhattu’. Mutta ei Aleksi tuntunut kysymyksistä loukkaantuvan, vastaili vain. Ainahan kansanedustajat ja ministerit saavat ’uhkaavia’ viestejä tai ainakin haukkuja – milloin ei tehnyt tarpeeksi, milloin taas oli tehnyt jotain aivan liikaa – tai väärin.
 
Aleksi vastaili kärsivällisesti ja Lotta kuvasi. Haastattelun loppuvaiheessa Aleksi kääntyi yhtäkkiä katsomaan Lottaa ja sanoi hymyillen ”Sinua en olekaan ennen nähnyt, mistäs sinä olet tupsahtanut noihin hommiin?” Lottaa hymyilytti Aleksin rento heitto ja hän kertoi lyhyesti keikkahommistaan ja mainitsi olevansa enemmän taiteilija, ”mutta kun siitä aika huonosti maksetaan”. Aleksi nyökkäsi ja sanoi ”no mutta hyvä, ehkä minustakin saatiin nyt siedettäviä kuvia, kun on oikea valokuvaaja paikalla”. Se oli tietenkin imartelua, mutta Aleksin äänensävy oli niin aito, että Lotan posket punehtuivat mielihyvästä ja hän vastasi ”yritin ainakin parhaani”.
 
Haastattelun jälkeen Aleksi jäi kokoushuoneeseen ja kun ovi oli sulkeutunut Lotan ja Jussin jälkeen, hän antoi hymyn hävitä kasvoiltaan. Jussin kysymykset olivat tuoneet mieleen eilisen ja Mark Webberin puheet. Päivä oli ollut niin täynnä puheita ja ohjelmaa, ettei hän ollut ehtinyt miettiä asiaa, mutta nyt se oli jälleen päällimmäisenä. Toki ajatuksissa kävi pikaisesti myös Lotan kauniit kasvot ja miellyttävä ääni, mutta ne joutuivat väistymään, kun Webberin tappouhkaus painoi Aleksin mieltä. ’No, illalla saan varmaankin kuulla lisää’ hän ajattelee ja yhtäkkiä hänen mieleensä palaa myös nainen punaisessa Minissä. ’Mistähän minä hänet seuraavaksi löydän’ Aleksi ajattelee poistuessaan Westwood Manorista.