'Päivää.' Sanoin nuorelle miehelle, joka on osteopaatti.

'Juu, päivää.' Sanoi kyseinen nuori mies. Hän on suuri ja painava kuin vanha kaappi ja hän hymyilee hajamielisesti.

'Sinulla on siis selkä kipeä'.

'Niin.'

'Onko se ollut jo kauankin?' hän kysyy, vaikka hänen edessään ruudulla näkyy koko selkäsairaushistoriani, joka ylettyy vuosien päähän.

'Joo, on. Muutaman vuoden'

'Mikäs siinä on vikana?' hän kysyy, vaikka tohtorini on taatusti kirjoittanut sen sinne ruudulle häntä varten, silloin kun kirjoitti minulle lähetteen.

'Ilmeisesti kyseessä on välilevyn repeämä. Mutta lisäksi lihakset täältä selkäpuolelta ovat kireällä, jotenkin jumissa.' Yritän esitellä selkäpuoltani, samalla kun jatkan 'ajattelimme tohtorin kanssa, että ehkä kannattaa tarkastaa toi ruoto, että jos lukkoja... tai jos jopa jonkinlainen virheasento, noita kipuja väistellessä.'

'Hmm, ynh, jaha...'

Osteopaatti kyselee ja kyselee - typeriä, ajattelen minä, mutta vastailen kiltisti. Sitten hän komentaa minut seisomaan ja vääntelehtimään. 'Sukat pois', hän komentaa. Käskee kumartumaan, kyykistymään, seisomaan varpaillaan, taivuttamaan sinne, tänne, tuonne. Ja minä vääntelehdin.

'Eihän tämä näytä yhtään pahalta' hän mutisee. Ja hymyilee edelleen poissaolevan näköisesti. Ja käskee hoitopedille makaamaan. Selälleen. Sitten hän kiskoo jaloista, vääntää ja käskee vastustaa omia puuhiaan. Minä vastustan, kiitos kyllä.

Sitten mahalleen - ja mies seisoo vieressä ja tuijottaa - edelleen omituinen hullu hymy naamallaan. 'Sehän meni hienosti' hän sitten sanoo. 'Eihän tässä mitään. Ethän sinä ole ollenkaan niin sairas, kuin mitä puheestasi olisi voinut luulla.' Minä yritän sanoa, että eihän särky estä liikkumasta, mutta mies ei näytä kuulevan. Hän sen sijaan alkaa murjoa ruotoani. Kuuluu räks ja poks ja muita sellaisia sarjakuvaääniä ja mies myhäilee tyytyväisenä. Aivan kuin hän olisi ajatellut 'tuosta saat, ja tuosta'. Minä ähkin kivusta.

Sitten mies käy niiden kireiden lihasten kimppuun. Ja epäilen, että hän purkaa koko päivän aggressiot minun kipeisiin lihaksiini. Onneksi olen ottanut särkylääkkeeni ennen tätä murhamiestä! Muuten huutaisin ääneen.

Mies murjoo minut puolitajuttomaksi ja komentaa sitten pystyyn ja sanoo - voit pukeutua (sukat ja kengät äkkiä takaisin jalkaan!). Sitten hän sanoo: 'tulet sitten ensi viikolla uudelleen' ja kääntää katseensa ruutuun, kuin olisin jo poissa.

Arvatkaa menenkö???