Lontoon ilta oli pimentynyt, kun Aleksi astui ulos hotellista. Hänellä oli tunnin verran aikaa, ennen kuin häntä tulisi hakemaan auto, jolla hän hakisi Lisan ja he menisivät iltagaalaan. Aleksi oli tarkoituksella lähtenyt ulos etuajassa. Hän ajatteli haukkaavansa vähän happea ja käydä ottamassa oluenkin. Hän käveli hotellin edustalta eteenpäin ensimmäiseen risteykseen muistellen nähneensä viereisessä korttelissa pubin mainosvalon. Vilkaisten kelloaan hän kääntyi kulmasta vasemmalle ja saman tien törmäsi vastaantulevaan naiseen. ”Anteeksi. Eiku, sorry!” ”Eipä mitään, ei käynyt kuinkaan” tuli vastaus nauravalla äänellä ja Aleksi tajusi törmänneensä Lottaan, siihen valokuvaajatyttöön. Aleksi huomasi ilahtuneensa täysin järjettömällä tavalla Lotan tapaamisesta. ”Moi!” ”No moi. Mihinkäs sinä olet menossa, entäs gaala?” kysyy Lotta nauru suupielissään. ”Jos lupaat, ettet kerro kellekään?” ”Lupaan! Minähän olen vain kuvaaja, en toimittaja!” ”Ajattelin käydä ottamassa oluen” sanoo Aleksi, ja hetken mielijohteesta jatkaa ”etkö tulisi mukaan?” Lotta katsoo Aleksin hyväntuulisia kasvoja ja tuntee tosiaan tahtovansa tämän miehen mukaan ja vastaa sen enempää miettimättä ”Joo, hyvä idea! Minne mennään?”

 

Pubissa Aleksi tahtoo tarjota Lotalle oluen, mutta saa vastaukseksi ein päänpudistuksen kera ”En mä oikeesti juo olutta, enkä juuri mitään muutakaan alkoholia. Tosi harvoin. Mutta tilaa mulle ginger ale, siitä mä tykkään.” ”Okei” vastaa Aleksi hieman hymyillen Lotan jokseenkin hengästyneelle vastaukselle. Hän maksaa juomat, ottaa lasit käteensä ja kääntyy tähyilemään vapaata paikkaa. Pubi on pienehkö, mutta hyvin siisti ja viehättävä. Korkeaselkäiset loosit antavat suojaa ja rauhaa toisella puolella baaritiskiä, kun taas toisella puolella on pieniä pöytiä tuoleineen sekä yksi suuri pyöreä pöytä, jossa vietetään, äänestä päätellen, jotain suurta juhlahetkeä.  Baaritiskin vierestä näkyy leveästä ovesta sisään kabinettiin, jossa on suuria muhkeita nojatuoleja ja matalia pieniä pöytiä. Sen oven tienoilla leijuu kevyt sikarin ja piipputupakan tuoksu.

”Haluatko polttaa?” kysyy Aleksi Lotalta. ”Ei kiitos, ei ole tarpeen juuri nyt.” ”Selvä” vastaa Aleksi, ”mennäänkö tuonne loosiin?” hän sanoo ja nyökkää päällään vapaata pöytää. Lotta nyökkää vastaukseksi ja lähtee liikkeelle. Aleksi seuraa Lottaa ja ihailee Lotan kauniita hiuksia. Lotan hajuveden hedelmäinen tuoksu häivähtää Aleksin nenään ja saa hänet hymyilemään.

 

He istuvat pöytään ja Aleksi laittaa Lotan ginger alen tämän eteen. Sitten hän nostaa virnistäen omaa olutlasiaan ja sanoo ”kippis”. ”Kippis!” vastaa Lotta ja he siemaisevat kuin salaisen olutlasillisen kunniaksi. ”Etkö sinä tule gaalaan” kysyy Aleksi sitten Lotalta. ”Voi en! En ole ollenkaan tarpeeksi tärkeä, eikä muuten ole Jussikaan. Tulen tosin sinne portaiden juurelle kamerani kanssa ja Jussi saa huutaa ja huitoa muun rahvaan seassa.” Aleksia naurattaa, ei se, mitä Lotta sanoo, vaan se, miten tämä asian esittää. Lotta puhuu ja ilmeilee ja heiluttaa käsiään niin, että Aleksi voi suorastaan nähdä tuon ”rahvaan”, toimittajien ja kuvaajien joukon. ”Olet siis kuitenkin paikalla” Aleksi sanoo ja Lotta nyökkää. Sitten kumpikaan ei oikein tiedä mitä sanoa. Hehän ovat täysin vieraita toisilleen, mutta yhdessä istuminen on kuitenkin tärkeää. Aleksi katsoo Lottaa, tämän pitkiä ruskeita hiuksia, jotka aaltoilevat hieman pyöreiden kasvojen kehyksenä, tämän kauniita sinivihreitä silmiä ja hyvin hoidettuja pitkäsormisia käsiä, joiden turkoosi kynsilakka on täsmälleen samanvärinen kuin Lotan yllä oleva korkeakauluksinen neule. Lotan silmät kulkevat aivan samoin Aleksin piirteissä, vahva leuka ja kaunismuotoinen suu, harmaat silmät, joihin Lotta ei uskalla katsoa, sillä hänestä tuntuu, että hän voisi hukkua niihin. Smokissaan Aleksi on Lotan mielestä henkeäsalpaavan komea. Kun heidän katseensa kuitenkin kohtaavat, kumpikin tuntee vatsanpohjassaan pienen nyrjähdyksen ja kummallekin tulee kiire sanoa jotain. Lotta ehtii ensin: ”Näin sinun lähtevän eilen illalla jonnekin. Jussi arveli, että saatoit mennä Mark Webberin luo illalliselle”. Näytti kuin Aleksi olisi kurtistanut kulmiaan, mutta ilme katosi samantien, eikä Lotta ollut varma, oliko vain kuvitellut. Sen sijaan Aleksi jo hymyili taas ”aivan oikein arvattu. Olin tosiaan Markin ja hänen vaimonsa Lisan illallisvieraana.” ”Teistä on tullut hyvät ystävät” Lotta sanoo pikemminkin toteavasti kuin kysyvästi. ”Totta” vastaa Aleksi ”minä pidän tosiaan Markista, ja tietenkin Lisasta myös. Markin kanssa vain tulee juteltua ja tavattua enemmän”. ”Pidättekö te siis yhteyttä ihan säännöllisesti?” Aleksi katsoo Lottaa ja on ihan hetken liian kauan hiljaa. Lotta tajuaa samantien miksi ja sanoo ”Anteeksi! Ei se kuulu minulle. En tarkoittanut udella. Sulta kysellään muutenkin aivan tarpeeksi. Anteeksi.” ”Ei, älä pyydä anteeksi. Mutta ennen kuin vastaan, saanko kysyä sinulta yhden kysymyksen?”  Lotta nyökkää vastaukseksi ja Aleksi kysyy ”kysyitkö tuon siksi, että haluat tietää enemmän ulkoministeri Kannosta vai siksi, että haluat tutustua Aleksiin, mieheen, jonka vasta olet tavannut?” . Lotan sisuskalut nyrjähtävät uudelleen miehen harmaiden silmien katseen alla. ”Haluan tutustua sinuun Aleksi” hän vastaa hiljaa, toivoen, että Aleksi voi tuntea ja kuulla vilpittömyyden. Aleksi tuntee ja näkee sen Lotan silmissä. Hän ojentaa kätensä pöydän yli ja tarttuu Lotan käteen. ”Niin ajattelinkin. Tai toivoin.” Lotta antaa kätensä rentoutua Aleksin lämpimään käteen ja virnistää hämillään ”no nyt alkoi ujostuttaa” Lotta sanoo ja punastuu. Aleksi nauraa ja sanoo tuntevansa samoin. ”Kerro lisää Webbereistä, jooko” pyytää Lotta, posket vieläkin hehkuen. ”Hyvä on” vastaa Aleksi, ”se taitaa olla viisainta” ja hymyilee suoraan Lotan silmiin. Sitten hän alkaa kertoa ystävyydestään Mark Webberin kanssa ja Lotta iloitsee Aleksin äänestä ja puheesta kuultavasta lämmöstä ja välittämisestä. Mutta sitten se varjo, se, joka sai Aleksin kurtistamaan kulmiaan jo aiemmin, palaa, kun Aleksi puhuu edellisestä illasta Webbereiden luona ja siitä, että Aleksi menisi tänä iltana Lisan aveciksi gaalaan.

 

Tällä kertaa Lotta on varma näkemästään ja keskeyttää ”Anteeksi. Mutta olen aivan varma, että jokin, mikä liittyy eiliseen ja Webbereihin, vaivaa tai huolestuttaa sinua. Etkö tahdo kertoa, mikä se on?” ”Sinä olet kyllä hyvin tarkkanäköinen” vastaa Aleksi ja miettii hetken. ”Minua tosiaan huolestuttaa… en voi kertoa koko juttua, mutta… ” Lotta ei puhu, odottaa vain hiljaa, että Aleksi jatkaisi. Ja Aleksi jatkaakin: ”tämän voin kertoa. Eilen illalla kun palasin Webbereiltä, heidän kuljettajansa toi minut hotellille… Kuljettaja sanoi, että joku auto seuraa meitä. Kun myöhemmin katselin ulos hotellihuoneen ikkunasta, näin samanlaisen, saman värisen auton hotellia vastapäätä olevalla parkkipaikalla. Ja näin myös naisen, joka meni siihen autoon. Respaan oli myös soitettu outo puhelu.” ”Mikä auto?” kysyy Lotta, kun Aleksi hiljenee. ”Punainen uusi Mini. Kuljettaja taisi puhua Morris Ministä, mutta eiköhän hän kuitenkin tarkoittanut samaa autoa. Mini One.” ”Luulen, että näin sen saman auton” sanoo Lotta, silmät suurina hämmästyksestä, ”kun lähdit eilen, siis kun minä ja Jussi nähtiin kun lähdit, huomasin, kuinka peräänne lähti punainen mini. Huomasin sen varmaan siksi, kun olen halunnut juuri sellaista itselleni.” Aleksi tuijottaa Lottaa sanattomana, mutta hätkähtää yhtäkkiä ”hitto, kello!” Hän katsoo kelloaan ja hyppää pystyyn. ”Täytyy mennä, auto tulee ihan just” hän sanoo ja ojentaa kätensä Lotalle, ”tuletko samaa matkaa?” Lotta tarttuu Aleksin käteen ja he poistuvat pubista. Matkalla hotellille Aleksi sanoo ”Tahdon jutella lisää. Eikun siis, tahdon ehdottomasti tavata sinut uudelleen.” ”Sopii. Ehdottomasti.” vastaa Lotta. ”Syödäänkö aamiaista yhdessä?” Aleksi kysyy puristaen Lotan kättä kädessään. ”Joo” vastaa Lotta. ”Yhdeksältä? Odotan sua aulassa.” sanoo Aleksi, kun he ovat jo hotellin edustalla ja Aleksi näkee Webberin kuljettajan jo odottavan. ”Sopii” sanoo Lotta ja jää katsomaan, kun Aleksi kiiruhtaa odottavaan autoon.