Keskellä yötä Tuomiokirkonkatu on elossa, mutta vain osittain. Pitkiä hiljaisuuden hetkiä rikkovat vain pääkatua kulkevat autot ja linja-autot, Tuomiokirkonkadulla on hyvin satunnaista liikennettä. Joitakin ihmisiä ilmestyy äänen kuuluville silloin tällöin:

"Mitä v--ua sä oikein meinaat jätkä? Älä ala kuule isottelemaan, mä hyvin äkkiä tallaan sut sammakoks jos et väistä!" = Kadulla on kaksi miestä ja tyhjää tilaa vaikka lampaitten laiduntaa, mutta näillä oli ikävä ihmisen luo.

"Saat multa ruusun, se rentun ruusu on, sen poimin tuolta..." = Kotiin pitäis mennä, kun vaan uskaltais.

"Sit mä sanoin sille, et niinku jätkä mua et kyllä petä ja latasin sairaan litsarin sen jätkän feissiin" = Itkettäis, mutta ei kehtaa kun kaverit näkee.

Sellaista se on, elämä, neljän aikaan aamulla. Mutta kohta alkaa puolen tunnin hiljaisuus.

Sitten tulevat lokit kirkuen aamusaalistukselleen ja kun ne poistuvat, tulee kone, joka putsaa jalkakäytävät. Uusi päivä on alkanut.